Kuopiolaisjoukkue KalPa on Suomen mestari vuosimallia 2011. Mestaruus on sekä seuralle että sen päävalmentaja Juha Kuuselalle ensimmäinen. Seuraavassa käymme läpi mennyttä kautta joukkueittain:
KalPa lähti kaikkien aikojen ensimmäiseen liigakauteensa kokemattomalla joukkueella. Kausi päättyi kuitenkin hieman yllättäenkin mestaruuteen, kun loppuotteluissa kaatui naapuriseura JYP. Kuopiolaisten asema SM-liigan kärkikahinoissa oli selvä lähes kauden alusta saakka, vaikka finaalivastustaja JYP hakikin voiton Niiralan montusta avausottelussa. Joukkue paransi otteitaan kevättä kohden, aivan kuten kausiennakossa uumoilimmekin. Samalla päävalmentaja Juha Kuusela nousi viimeinkin voittajaksi.
Rohkea kiekollinen pelitapa yhdistettynä melko paineettomaan ilmapiiriin palkittiin runkosarjan toisella sijalla ja lopulta mestaruudella. Vaikka kausi alkoikin tappiolla, ei runkosarjaan sisältynyt pitempiä pelillisiä lamakausia. Pudotuspelipaikka oli selviö koko kauden ajan ja lopussa KalPalla oli todelliset saumat jopa runkosarjan voittoon.
Hienoista otteista huolimatta runkosarjan voittajalle jaettava Harry Lindbladin muistopalkinto jäi kuitenkin haaveeksi. Kuopiolaiset eivät onnistuneet onnistuivat ohittamaan loppumetreillä runkorjan voittanutta JYPiä. Ratkaisevana syynä Keski-Suomen paikalliskamppailun häviämisen lisäksi oli jatkoaikatappio Ässille runkosarjan viimeisessä kamppailussa. Näin ollen KalPa sijoittui toiseksi jättäen Jokerit taakseen.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella KalPa onnistui kukistamaan sisukkaan Jokerit voitoin 2-1. Tie finaaliin oli kuitenkin kummallinen: vaikka Jokerit voitti toisen osaottelun, oli kahden KalPa-voiton maaliero peräti 18-7.
Kausi päättyi Kuopiossa pelattuun kolmanteen finaaliotteluun. Vaikka JYP pelasi loistavan kauden sekin, oli KalPan hyökkäyspeli ja halu voittaa kuitenkin jyväskyläläisiä kovempi. Ratkaiseva finaali päättyi musertavasti 7-1 ja näin ollen KalPa juhlii Suomen mestaruutta keväällä 2011.