Lainaa.com

Analyysit

Analyysi – Italia

13.06.2012, tvpeliliiga

Italian ympärillä vallitsee odottava tunnelma, sillä kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapallomaa lähtee kisoihin pienoisena kysymysmerkkinä. Paineita lisää vuonna 2010 napattu MM-kulta. Tuolloin saapasmaa pelasi hekumallisen hienoa offensiivista jalkapalloa, johon ei yhdelläkään ollut sanaansa sanottavanaan. Joidenkin mielestä Italian kiinnostavin osa-alue, sen hyökkäys, on juuri sen akillesin kantapää niinikään. Ilkka Niemisellä on kuitenkin unelma 1970-luvun Ajaxin harjoittamasta totaalisesta jalkapallosta, mikä selittää rohkeat valinnat. Nieminen tekee kaiken toisin kuin Ari-Pekka Kovalainen, mutta onko tämä vain erikoisuudentavoittelua ja turhan pesäeron tekemisen tavoittelua.

Ilkka Nieminen on kovien paineiden alla

Niemisen radikaali uudistustyö alkoi välittömästi valmennussopimuksen julkistamisen jälkeen. Esimerkiksi kokeneet arvokisakävijät Alberto Aquilani ja Giampaolo Pazzini eivät enää mahtuneet mukaan. Sen sijaan mukaan pääsi nuoria ja kokemattomia pelaajia, koska Nieminen näki heissä taktisesti oikeita elementtejä pelifilosofiaansa. Nieminen ei selvästikään päätynyt kumartamaan ketään, vaan valitsi joukkueeseen juuri ne pelaajat jotka itse halusi.

Ennakkoon Italian vahvimpana lenkkinä pidetään puolustusta. Se onkin eittämättä yksi Euroopan kovatasoisimpia. Italian etuna on, että puolustuksen sydän koostuu Italian mestaruuden voittaneen Juventuksen avainpelaajista, joten kommunikaatio-ongelmia ei ainakaan pitäisi esiintyä. Giorgio Chiellini ja uutta nuoruuttaan elävä Andrea Barzagli pelaavat neljän miehen puolustuslinjan keskustassa. Vaihtopenkiltä keskuspuolustukseen löytyy vaikkapa Leonardo Bonucci, joka edustaa niin ikään Vanhaa Rouvaa. Juventus päästi sarjakaudella vain 20 maalia, mikä kertoo omaa kieltään miesten puolustusvarmuudesta.

Laitapuolustajien suhteen asiat ovat myös hyvällä tolalla, vaikka Domenico Criscito jouduttiin jättämään kotiin sopupeliepäilyistä johtuen. Nuorukaiselle olisi ollut liian rankkaa osallistua turnaukseen vallitsevissa olosuhteissa. Kaiken lisäksi Nieminen itse on vahvasti ollut mukana vyyhteä koskevissa huhuissa, joten kyseessä oli oikeastaan pakkohyllytys kohun hillitsemiseksi. Vasemman laitapuolustajan päävastuun kantaakin Federico Balzaretti. Oikealle laidalle puolestaan juoksuvoimainen Christian Maggio on ehdoton avainpelaaja. Niemisen suunnitelmissa laitapuolustajat nousevat rohkeasti mukaan hyökkäyksiin. Italian maalin suulle vaihtoehto numero yksi on totuttuun tapaan Gianluigi Buffon, jolla on tilillään jo ties monetko arvokisat.

Italian keskikentältä löytyy kaikki tarvittavat elementit Niemisen haluamalle pelitavalle. Pääarkkitehdit Andrea Pirlo ja Daniele De Rossi hallitsevat pelin rakentamisen jalon taidon. Luontaisten puolustajan lahjojensa ansiosta De Rossi kykenee auttamaan myös puolustuslinjaa. Claudio Marchisio täydentänee kolmen pelaajan keskikentän, kuten karsinnoissa usein nähtiin. Nopea Marchisio on Niemisen mieleen, sillä pelaaja on aktiivinen nousemaan mukaan hyökkäyksiin. Mikäli pelitapana on tuttu 4-3-1-2-ryhmitelmä, niin kymppipaikalle hyökkääjien taakse luovaan rooliin löytänee paikkansa Fiorentinan hyökkäävä keskikenttäpelaaja Riccardo Montolivo.

Italian hyökkäykseen Nieminen teki kaikkein suurimman remontin. Taktisista syistä Pazzinia tai Fabio Quaqliarellaa on joukkueen nimilistasta turha etsiä. Nieminen haluaa ujuttaa edes pilkahduksen totaalisesta jalkapallosta Italian hyökkäykseen, siksi luovuuttaa tulee olla.

Alustavasti näyttää siltä, että ystävykset Antonio Cassano ja Mario Balotelli muodostaisivat 4-3-1-2-ryhmitelmässä arvoituksellisen hyökkäyskaksikon. Nieminen saattaa kokeilla myös 4-3-3-pelitapaa, jossa hyökkäyskolmikon laidat muodostivat Sebastian Giovinco ja Cassano. Kärjessä aaltoilee häärää tällöin pelitapahtumien mukaan Balotelli. Niemisellä on mieluisa päänvaiva, sillä yhtä hyvin supertaidokas Antonio Di Natale voisi korvata Cassanon. Roman Fabio Borini puolestaan on nopea pelaaja, joka tuo suoraviivaisuutta hyökkäykseen. Olennaista on, että hyökkääjillä on vapaus liikkua pelipaikastaan ja olla kekseliäitä, kuten totaaliseen jalkapalloon kuuluu. Paha viilto hyökkäyssuunnitelmiin tuli taitavan Giuseppe Rossin loukkaantumisen myötä. Balotellin, Giovincon ja Borinin arvokisakokemuksen puute saattaa myös asettaa haasteita.

Niemisen Italia on innovatiivinen joukkue, joka haluaa pitää palloa ja pelata hyökkäävää jalkapalloa, miksei jopa viihdyttää yleisöä. Italian akilleenkantapää piilee kuitenkin hyökkäyksessä usean pelaajan arvokisakokemattomuuden takia. Arvokisoissa maalinteko on kokeneillekin pelaajille hankalaa, joten kaikki ei välttämättä suju kuin sarjakauden otteluissa. Niemisellä on kuitenkin selkeä näkemys, johon vain taktisesti tietynlaiset pelaajat sopivat. Nimillä ei tällöin saavuteta mitään. Nieminen eroaakin tässä suuresti A-P Kovalaisesta, joka luotti Etelä-Afrikassa entisiin tähtiinsä järkähtämättä. Tulos oli täydellinen, mutta kenties uudistuminen onkin juuri se, mitä italialainen jalkapallo nyt tarvitsee. Uudistunut Italia kohtaa avausottelussa heti suuren ja mahtavan Espanjan, joka on kuitenkin ikuinen alisuorittaja. Italia on pelaajien kommenteista päätellen todella latautunut kaatamaan Jussi Kontturin miehistön. Nieminen on varoittanut, että lohkon kolmas joukkue Kroatia tulee myös aiehuttamaan lisää harmaita hiuksia. Hän onkin realistisesti pyrkinyt pitämään pelaajien ja kansakunnan jalkoja maan pinnalla. Tekninen Kroatia onkin yllätysvalmis juuri Italiaa vastaan.

Arvio:
Niemisen Italia on jopa kisojen musta hevonen. Välierät ovat realistinen tavoite.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *