Ruotsin jäätyä kaksi vuotta sitten rannalle MM-kisoista, sai valmentaja Toni Kettinen väistyä uusien tuulien tieltä. Tuota uutta tuulta edusti Mikael Hitonen, joka toistaiseksi ei ole saavuttanut urallaan mitään. Yhdet arvokisat valmentanut Hitonen aloitti asteittaisen uudistamisprosessinsa niin maajoukkueen pelaajistossa kuin taustatiimissäkin, ja saavutti lopulta ensimmäisen tavoitteensa, kun Ruotsi varmisti EM-karsintojen kautta paikkansa Euroopan maajoukkue-eliittiin.
Karsinnat sujuivat Ruotsilta suurimmilta osin nousujohteisesti. Alkuvaiheessa kärsityt rökäletappiot merkittiin lähinnä oppirahojen lunastamiseksi.. Vähitellen magneetit Hitosen taktiikkataulussa kuitenkin osuivat oikeisiin kohtiin, jolloin työrauha palautui maan pinnalle Ruotsin varmistettua kisapaikkansa maukkaalla voitolla Hollannista.
Kaikista haastavin palapelin palanen lienee lopulta ollut tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimović. Ei suinkaan kentän ulkopuolisista syistä, sillä Hitonen on pitänyt tähtensä tyytyväisenä julistamalla toistuvasti Zlatanin korvaamattomuutta ja tekemällä tästä joukkueen kapteeninkin. Kyse on pikemminkin ollut taktisista ratkaisuista: päävalmentajalla oli pitkään vaikeuksia saada haluamiaan hyökkääjiä suosimaansa 4-2-3-1-formaattiin. Kultasuoneen Hitonen taisi osua vasta peluutettuaan Zlatania Johan ”vanha metro” Elmanderin alapuolella. Ibrahimovic pystyy näin puhkomaan puolustuksia puhki tarkoilla ja oivaltavilla syötöillään.
Ruotsin hyökkäys näyttääkin paperilla varsin vahvalta. Elmander on ylimpänä pelaajana aktiivinen prässääjä ja parhaimmillaan kliininen viimeistelijä, Zlatan on luovassa roolissaan pitelemätön, Sebastian Larsson loistaa oikean laidan väsymättömänä keskityskoneena ja Ola Toivonen on väläytellyt osaamistaan vasemmalta laidalta sisään leikkaavana hyökkääjänä.
Ennen haaveunien toteutumista Hitosen on kuitenkin saatava haluamansa miehet ehjänä kentältä pois. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Englantia vastaan on oltava tarkkana loukkaantumisten suhteen. Valkopaitainen tappoviikatekone voi aiheuttaa päänvaivaa tulevia otteluita silmällä pitäen.
Avainhyökkääjien tai esimerkiksi Mikael Lustigin tai Martin Olssonin poissaolot olisivat merkittäviä takaiskuja Ruotsille. Etenkin Lustig on ollut Ruotsin merkittävimpiä pelaajia karsinnoissa. Mikäli Lustig jouduttaisiin korvaamaan, olisivat vaihtoehdot vähissä. Joko Sebastian Larsson siirretään tahtonsa vastaisesti pykälää alemmas tai – todennäköisemmin – toppari Andreas Granqvist siirretään laitapakiksi, jolloin Olof Mellbergin rinnalla topparina aloittanee vasta hiljattain Ruotsin maajoukkueeseen murtautunut West Bromwichin Jonas Olsson. Karsinnoissa paljon peliminuutteja topparina kahminut Daniel Majstorovic tippui riveistä loukkaantumisen takia.
Ruotsille avausottelu Englantia vastaan on elintärkeä. Tappio tai tasapeli syöksisi ruotsalaiset todennäköisesti liian hankaliin lähtökohtiin suurta ja mahtavaa Ranskaa vastaan, mutta voitto saattaisi puolestaan olla tärkeä motivaation lähde seuraaviin kamppailuihin. Ottelujärjestys on sikäli Ruotsille suosiollinen, että se kohtaa avausottelussaan jo Ranskan kohdanneen Englannin. Tämä tarkoittaa sitä, että Englannilla on alla mahdollisesti punaisia kortteja. Vastaavasti Ranska saattaa olla siipirikkoinen Ruotsia vastaan.
Ilman suurempia loukkaantumismurheita Ruotsilla on kasassaan tasokas joukkue, ja erityisesti sen monipuoliset hyökkäysaseet saattavat tuottaa vaikeuksia kaikille vastustajille. Puolustus ei yllä aivan samalle tasolle, ja siksipä Hitosen pitänee etenkin kovimpia vastustajia vastaan linjat tiukkina ja kohtalaisen alhaalla. Harjoitusotteluissa oma verkko on soinut luvattoman paljon. Tarvittavien maalien luotetaan syntyvän nopeista vastahyökkäyksistä, erikoistilanteista tai aina yhtä arvaamattoman Zlatanin nappulakengistä.
Arvio:
Saattaa hyvinkin jatkaa alkulohkostaan, mutta sitten vastaan tuleekin liian isoja mörköjä.