Lainaa.com

Luokittelematon

Analyysi – Ranska

15.06.2012, tvpeliliiga

Ranskan uudistunut joukkue lähtee Ari-Pekka Kovalaisen johdolla EM-kisoihin parantamaan kahden vuoden takaisten MM-kisojen neljättä sijaa. Hallitsevalla Euroopan mestarilla onkin kaikki edellytykset uusia neljän vuoden takainen temppu.

Karsinnoissa nähtiin Ranskan hyökkäysten jälkeen usein tämä. Säilyykö vire kisoissa?

Harjoitusotteluita Ranska pelasi Hollantia, Saksaa, Portugalia, Kroatiaa ja Ruotsia vastaan ja esiintyi kaikkia vastaan vakuuttavasti. Ennen kisoja Les Bleus onkin ehdottomasti yksi turnauksen ennakkosuosikeista. Myös materiaaliltaan Ranska on ylivoimaisesti D-lohkon paras joukkue. Sillä ei pitäisi olla mitään ongelmia selvitä jatkoon. Tien finaaliin ja mestaruuteenkin pitäisi olla täysin realistinen tavoite.

Ranskan vahvuutena on, ettei se ole riippuvainen yksittäisistä tähtipelaajista, vaan ringistä löytyy laadukkaita ratkaisijoita etenkin hyökkäyspäässä. Maalivahti Hugo Lloris puolestaan on Euroopan eliittiä.

Valmentaja Kovalainen totesi ensimmäisten leiritysten aikana, että ensisijaisena tavoitteena joukkueella on selviytyä jatkoon alkulohkosta. Tämä osoittaa sen, että joukkueella ja sen valmentajalla on jalat maassa. Kovalainen tietää mistä puhuu. Hän valmensi Ranskan Euroopan mestaruuteen, ”kävi” välillä Italiassa nappaamassa MM-kullan, jonka jälkeen palasi jälleen Ranskaan. Toisaalta: välieriinkin jämähtäminen olisi pienimuotoinen katastrofi, joten paineet ovat kovat.

Viime vuosien loisto velvoittaa Ranskaa selvittämään alkulohkonsa ja sitä seuraavat puolivälierät. Maa on jäänyt välierien ulkopuolelle viimeksi vuonna 2006. Ranskalaisen jalkapallohistorian kruununa on juuri Kovalaisen valmennuksen alaisuudessa voitettu ylivoimainen EM-kulta neljän vuoden takaa. Tuolloin mestaruuden arkkitehteinä olivat Thierry Henry sekä Patrick Vieira. Nyt he ovat poissa, mutta myös viime EM-kisoissa mukana ollut Karim Benzema jatkaa. Hänestä odotetaan nyt Henryn perijää.
Takapakkia Ranska sai ennen kisoja, kun Eric Abidalin maksasyöpä uudistui ja Bacary Sagna loukkaantui toukokuussa ja joutuu jättämään kisat väliin. Philippe Mexesillä onkin nyt iso rooli topparin paikalla. Onko hänestä kantamaan tuo vastuu? Se jää nähtäväksi.

Päävastuun puolustuksessa ottavat kotimaassaan pelaava keskuspuolustaja Adil ”Raimo” Rami, sekä Manchester Unitedin vasenta laitaa isännöivä Patrice Evra.

Ranskan vahvuus kisoissa tulee olemaan hyökkäysmateriaalin laajuus. Puolustuslinjassa pelaa aina neljä pelaajaa, mutta ylemmät paikat täytetään tilanteen mukaan. Lähtökohtaisesti Ranskan pelityyli on 4-2-3-1. Ranskalta löytyy tukku pelaajia – Nasri, Menez, Ribéry, Cabaye, Ben Arfa – jotka voivat pelata usealla eri paikalla ja tämä on aina hyvä asia turnaustilanteessa.

Takapakkia joukkue sai, kun Kovalaisen papereissa vahvoilla ollut Loïc Remy loukkaantui viimeistelyleirillä ja joutuu jättämään EM-kisat väliin. Ranskan rosterista löytyy kuitenkin useampi laadukas korvaaja Remyn paikalle oikealle laidalle.

Ranskan puolustuspelaaminen nojaa kivikovaan keskikentän keskustaan, jossa nuori Yann M’Vila tekee töitä uskomattomalla työmoraalilla. Hyökkäyksiin Ranska puolestaan lähtee nopeasti laitojen kautta, jonne sillä on heittää useita luovia ja nopeita pelaajia. Samir Nasri tekee peliä Karim Benzeman alapuolella, joka voisi pelata myös laidalla.

Laidoille on tarjolla Newcastle Unitedin oivallinen Hatem Ben Arfa, joka saatetaan nähdä jopa avauskokoonpanossa oikealla laidalla. Ranskan liigan maalikuninkuuden voittanut Olivier Giroud kärkkyy omaa näyttöpaikkaansa vaihtopenkillä.

Yksi suurimmista kysymysmerkeistä kisojen alla on tähtipelaaja Rob Ribéryn maajoukkuevire. ”Frank” ei ole esittänyt parastaan Les Bleusin paidassa, joskaan hänen ei ole vielä tarvinnut vielä nousta esiin. Ranska ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen Riberystä ja tarvittaessa myös hänet voidaan korvata toisella pelaajalla.

Ari-Pekka Kovalaisen alaisuudessa Ranskan joukkuehenki on parantunut huomattavasti ja palannut neljän vuoden takaiseen tilaan. Joukkueen sisällä ei suvaita enää minkäänlaisia kuppikuntia. Kaksi vuotta sitten joukkueen pääsyn finaaliin esti mahdollisesti juuri kyseinen ongelma. Nyt fokus on itse pelissä ja tämä tulee viemään Ranskan suhteellisen kokemattoman, mutta taitavan joukkueen vielä pitkälle. Ranska nostaa tasoaan edellisen MM-turnauksen ”pettymyksestä” ja on kisojen väriläiskä.

Arvio:
Ranska voittaa alkulohkon, eikä tien nousemisesta pystyyn ole merkkejä myöhemmässäkään vaiheessa. Oman itsensä suurin vihollinen.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *