Lainaa.com

Uutiset

Uutinen: MM-kisojen tuomarit nimetty

04.03.2016, tvpeliliiga

Stefan Fonselius tuomitsee kevään MM-kisoissa. Kuvassa Ari-Pekka Kovalainen, joka ei sulata Fonseniuksen tuomiota.
Stefan Fonselius tuomitsee kevään MM-kisoissa. Kuvassa Ari-Pekka Kovalainen, joka ei sulata Fonseniuksen tuomiota.

21.5.2016 käynnistyvien jääkiekon MM-kisojen tuomarit on julkaistu. Suomalaistuomareista Venäjällä pelattavissa MM-kisoissa ovat mukana päätuomarit Aleksi Rantala sekä Stefan Fonselius sekä linjatuomarit Pasi Nieminen ja Sakari Suominen.

SM-liigassa tuomitseva Stefan Fonselius tekee paluun kuuden vuoden tauon jälkeen MM-kisoihin. MM-kilpailut ovat Fonseliuksen uran ensimmäiset päätuomarina. Linjatuomarina Fonseliuksen meriittilistalla komeilee muun muassa Vancouverin olympiafinaali vuodelta 2010.

– Tämä on hieno kunnianosoitus. Tällaisten juttujen takia tässä hommia on tehtykin. Arvostan valinnan erittäin korkealle. Ensimmäistä kertaa lähden päätuomarina MM-kisoihin. Linjatuomarina olen ollut mukana monessa, mutta päätuomarius on ihan eri juttu.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto järjestää lehdistötilaisuuden valmentajien sopimuksia koskien perjantaina 8.4.2016.

Kevään 2016 MM-kisojen tuomarit

Päätuomarit

Maxim Sidorenko, BLR
Brett Iverson, CAN
Martin Frano, CZE
Antonin Jerabek, CZE
Stefan Fonselius, FIN
Aleksi Rantala, FIN
Daniel Piechaczek, GER
Péter Gebei, HUN
Roman Gofman, RUS
Konstantin Olenin, RUS
Tobias Wehrli, SUI
Marc Wiegand, SUI
Josef Kubus, SVK
Tobias Bjork, SWE
Linus Öhlund, SWE
Timothy Mayer, USA

Linjatuomarit

Nicolas Chartrand-Piche, CAN
Vit Lederer, CZE
Miroslav Lhotsky, CZE
Pasi Nieminen, FIN
Sakari Suominen, FIN
Nikolaj Ponomarjow, GER
Jon Kilian, NOR
Gleb Lazarev, RUS
Alexander Otmakhov, RUS
Nicolas Fluri, SUI
Roman Kaderli, SUI
Peter Sefcik, SVK
Andreas Malmqvist, SWE
Henrik Pihlblad, SWE
Fraser McIntyre, USA
Judson Ritter, USA


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *