Yhdysvallat on voittanut ensimmäistä kertaa maan historiassa jääkiekon maailmanmestaruuden. Naapurimaa Kanada kaatui loppuottelussa äärimmäisen niukasti voittolaukauskilpailussa 4-3.
Tähtilippupaitojen tie maailmanmestaruuteen loppuottelussa oli äärimmäisen kivinen. Kanada oli ylivertaisella materiaalillaan ja äärimmäisen tehokkaalla hyökkäyspelillään marssinut finaaliin latoen vastustajien verkkoon yli seitsemän maalia per ottelu! Myös loppuottelua se hallitsi pelillisesti selvästi. Yhdysvallat sortui lukuisiin rangaistuksiin ja vain maalivahti Jack Campbellin torjunnat ja onni pitivät pelin tasaisena.
Yhdysvallat kuitenkin piti oman alueen pelin tiiviinä ja johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen hieman yllättäen 2-0. Kanada painoi pelin kuitenkin tasoihin, kunnes Mark Arcobello vei USA:n jälleen johtoon alivoimalla. Johto kestikin lähes ottelun loppuun asti, kunnes Kanadan painostus vihdoin tuotti tulosta ja jatkoajalle mentiin tilanteessa 3-3.
Jatkoajalle Kanada lähti ylivoimapelin turvin, mutta USA kesti sen. Jatkoajan loppupuolella se joutui jälleen turvautumaan sääntöjen vastaisiin otteisiin, mutta Kanada ei saanut käytettyä miesylivoimaansa tuolloinkaan.
Voittomaalikilpailussa onnistui vain ensimmäinen laukoja, USA:n Nick Bonino. Kun Campbell torjui kaikki Kanadan yritykset, olivat yhdysvaltalaisjuhlat valmiit alkamaan.
Yhdysvallat hävisi MM-kisoissa vain yhden ottelun, kun se taipui alkusarjassa Suomelle. Kanadalle finaalitappio oli niin ikään sen ainut koko turnauksessa.
Maailmanmestaruus on Yhdysvalloille sen ensimmäinen. Aiemmin se on voittanut jääkiekon maailmancupin vuonna 2004, tuolloinkin Toni Kettisen valmentamana.
Pronssia tunrnauksessa voitti Suomi. Pronssiottelussa kaatui jälleen kerran hienon turnauksen pelannnut Sveitsi.