Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Sekarotuinen koira ennusti Euroopan Mestarin!

15.06.2012, tvpeliliiga

Arvokisoissa on nähty jos jonkinmoista eläimellistä ennustajaa sammakoista mustekaloihin, mutta Helsingin Ruoholahdesta on nyt löydetty vekkuli karvakuono joka on ottanut asiakseen ennustaa EM-kisojen tapahtumat.

Selmalla on vahva ote myös kansainvälisestä jalkapallosta


Uudessakaupungissa syntynyt kapinen Selma-piski vaikutti perjantaina hyvin varmalta ennustaessaan ensin jokaisen alkulohkon putoajajoukkueen ja sen jälkeen varsinaisen euroopan mestarin. Jokainen maa sai kartonginpalasen, joiden alle asetettiin identtinen herkkupala. Näitä Selma sitten pistettiin hamuamaan. Selman esikuva on maailmankuulu ennustajamustekala Paul, joka paljasti vuonna 2010 jalkapallon MM-kisoissa etukäteen kaikkien Saksan pelien tuloksen sekä finaalin loppuratkaisun.

Selma valitsi ensin jokaisesta alkulohkosta putoavan joukkueen. Mikäli videot eivät näy selaimessasi, tässä yhteenveto Selman ennustuksista:

– A-lohkosta jatkoon Selman mielestä menevät Tsekki ja Venäjä. Putoajana isäntämaa Puola
– B-lohkosta kisoja jatkaisivat Hollanti sekä Portugali. Saksa jää yllättäen ulos jatkopeleistä!
– C-lohko tulee selvästi olemaan tasainen, sillä sen verran lähellä oli toisenkin herkkupalan joutuminen Selman vatsaan. Jatkoon menevät kuitenkin Kroatia ja Espanja, Italian jäädessä rannalle soittelemaan.
– D-lohkosta Selma arpoi jatkoon Englannin ja Ruotsin. Ranskaan ei Selmalla riitä luottoa.

Mestaria ennustaessa Selma sai eteensä kaikkien kahdeksan jatkoon menneen maan pahvit. Se tarrasi hurjasti karjuen pahvinpalaseen, retuutti sen pesäkoloonsa ja taisteli vastaan, kun hänen isäntänsä yritti ottaa pahvin pois. Muiden maiden pahveihin se ei edes koskenut. Savun ja pahvinpalaten hälvettyä paljastui, että Selma ennusti Euroopan Mestaruuden menevän Englannille!

Selman ennustus oli jossain määrin eriävä aikaisemman eläinaiheisen kisaennustuksen kanssa. Alun perin Jacques-nimisenä tunnettu ranskalainen meritursas nimittäin ennusti mestaruuden menevän tulppaanimaa Hollannille.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *