Ruotsin maajoukkue Ter Kronor on kuulunut Euroopan jääkiekkoeliittiin vuodesta 2002 lähtien, kun se esiintyi ensi kerran Salt Lake Cityn olympialaisissa, kautta aikain ensimmäisessä kansainvälisen tason jääkiekkoturnauksessa. Joukkue jäi kisoissa mitalipelien ulkopuolelle, mutta vahinko korjattiin jo seuraavana keväänänä, kun kiekkohullu maa juhli maailmanmestaruutta Helsingissä.
MM-kultaa seurasi astetta himmeämpi MM-hopea vuonna 2004, jolloin mestaruuden vei sensaatiomaisesti Saksa. Tämän jälkeen mitalisaalis oli vuosien ajan mitätön, kunnes kotikisoissa 2012 se voitti pronssia. Vastustajana pronssiottelussa oli sopivasti jälleen Saksa. Ruotsi on osallistunut kaikkiin koskaan pelattuihin kansainvälisiin jääkiekkoturnauksiin, joita on yhteensä kahdeksan. Mukana tuossa kerhossa ovat myös Suomi, Kanada, Tshekki, Venäjä, Slovakia sekä Yhdysvallat.
Ruotsilla on yhteensä kolme MM-mitalia, yksi kutakin väriä, mutei ainuttakaan olympiamitalia. Myös World Cupissa menestys on jäänyt laihaksi.
Olympiamitalit: 0 kultaa, 0 hopeaa, 0 pronssia
MM-mitalit: 1 kulta, 1 hopea, 1 pronssi
Ruotsi kuuluu vuoden 2016 suosikkeihin. Tre Kronorilla on tasainen ja laadukas ryhmä, eikä heikkoa osa-aluetta löydy. Valmentaja Juha Kuusela on keskinkertainen ja tasainen suorittaja, ei voittajatyyppi. Ruotsin jääkiekkoliiton palkintokaappi saanee kuitenkin lisää jonkinlaista sisältöä.
Maalivahdit:
Joel Lassinantti, Luleå HF (SWE)
Jacob Markström, Vancouver Canucks (NHL)
Puolustajat:
Oscar Fantenberg, Frölunda HC (SWE)
Johan Fransson, Genève (SUI)
Erik Gustafsson, Kloten Flyers (SUI)
Erik Gustafsson, Chicago Blackhawks (NHL)
Adam Larsson, New Jersey Devils (NHL)
Anton Lindholm, Skellefteå AIK (SWE)
Magnus Nygren, Färjestad BK (SWE)
Mattias Ekholm, Nashville Predators (NHL)
Hyökkääjät:
Mikael Backlund, Calgary Flames (NHL)
Patrick Cehlin, Rögle BK (SWE)
Jimmie Ericsson, Skellefteå AIK (SWE)
Linus Klasen, HC Lugano (SUI)
Martin Lundberg, Skellefteå AIK (SWE)
John Norman, Skellefteå AIK (SWE)
Gustav Nyquist, Detroit Red Wings (NHL)
Mattias Ritola, Skellefteå AIK (SWE)
Robert Rosén, Växjö Lakers (SWE)
Johan Sundström, Frölunda HC (SWE)
Alexander Wennberg, Columbus Blue Jackets (NHL)
Andre Burakovsky, Washington Capitals (NHL)
Päävalmentaja: Juha Kuusela