”Stanley Cup -mestaruus ratkesi taitoon, malttiin ja hyviin roolipelaajiin”, kertoo EA Sportsin asiantuntija Ron Barr.
Jälleen on yksi mestaruus ratkaistu. Philadelphia Flyers juhlii Stanley Cupin voittoa, eikä voida puhua mistään muusta kuin ansaitusta mestaruudesta. Pokaalin vei kauden 2013-2014 paras NHL-joukkue.
”Tämä mestaruus meni joukkueelle, joka kasvoi kauden aikana ja oli lopulta tasapainoisin joukkue. Nimenomaan joukkue”, Barr näkee.
Philadelphia Flyers oli vuoden taitavin joukkue. Joukkueen johtavat pelaajat nousivat kauden aikana ja sen huipennuksessa roolinsa mukaisiin suorituksiin. Koko kauden ajan Flyers suoritti laajalla rintamalla, eikä vastaustaja voinut pelata yhtään ketjua pois. Scott Hartnell oli koko kevään ajan se ärsyttävän vaarallinen pelaaja, joka pelasi juuri sellaisen kevään kuin oli lupa odottaakin. Ykköspakkipari Kimmo Timonen-Braydon Coburn nousi yhteen päästyään isommaksi kuin osiensa summa.
Jopa kapteeni Claude Giroux, joka pelasi tehojen valossa vaisun pudotuspelikevään, kantoi kortensa kekoon ansiokkalla tavalla, nöyrällä johtamisella ja esimerkillisellä puolustamisella. Alakerran pelaaminen toimi silloinkin kun hän ei hyökkäyspäässä loistanut.
Olennaisinta mestaruudessa oli kuitenkin maltti. Viisas kiekkokontrolli ja laadukkaiden hyökkäysten sekä maalipaikkojen kyttäily määrän sijaan teki eron St. Louis Bluesin ja Flyersin välille. Ennen kaikkea oranssipaidat saivat hyydytettyä Bluesin aiemmin loistaneen hyökkäysarsenaalin aivan täysin. Tästä kertoo muun muassa toinen finaali, jossa St. Louis sai ensimmäisen laukauksensa kohti Steve Masonia ottelun puolivälissä! Malttia mestarijoukkue oppi sarjassa Boston Bruinsia vastaan, jossa se nousi voittoon saatuaan oman maalineduspelaamisensa kuntoon.
Runkosarjassa Flyers näytti uupuneelta ja alakynnessä olevalta. Joukkue ei kuitenkaan ollut väsynyt; se odotti oikeaa hetkeä iskeä. Flyers kasvoi kauden aikana joukkueeksi, joka oli lopussa täysin pysäyttämätön.
Tästä maltista kuuluu suurin kiitos Toni Kettiselle, joka uskoi pelitapaansa sekä peluutukseensa. Vaikean runkosarjan jälkeen hän ei muuttanut mitään, ei edes vaikeita hetkiä kokenutta maalivahti Steve Masonia. Hän uskoi joukkueeseensa ja lopulta se uskoi itseensä. Finaaleissa Mason päästi taaksen yhden maalin.
Roolipelaajien panos täydensi Kettisen peluutuksen sekä kokonaisuuden. Joukkue, joka oli hajota liitoksistaan runkosarjassa ja jonka media lyttäsi niin sanotusti ”hyvissä ajoin”, löysi uuden vaihteen kreivin aikaan. Mason, Hartnell ja Simmonds veivät suurimman huomion, mutta ratkaisevaa oli työn sankarien suoritus. Muun muassa Andrew MacDonald ja Luke Schenn nousivat toteuttamaan joukkueen tarkkaa pelitapaa alakerrassa.
Hyökkäys ei olisi alivoimalla ja ahdingossa pärjännyt yhtään samalla lailla ilman Sean Couturierin ja Matt Readin nappisuorituksia. Myös Adam Hall nousi yllättäen esiin jopa tehojen osalta.
Kauniiksi lopuksi kevään koskettavin hetki nähtiin Giroux’n luovuttaessa pokaalin Zac Rinaldolle. Rinaldo nousi pudotuspelien aikana isoon rooliin, eikä katsonut kertaakaan taaksepäin. Mestaruus tuli kovan työn tuloksena.
Stanley Cupin vei kauden ehdottomasti paras joukkue.
